10.6.2010
Sirot ja sopivat
Joskus kauan sitten ostin alennusmyynnistä kengät ajatuksella, että nämä otan käyttöön sitten lähetysjuhlilla. Pitkin juhlavalmisteluvuotta on ollut tallattavana monenlaisia polkuja: välillä on tuntunut, että kenkä puristaa sieltä ja täältä ja välillä saadut saappaat on tuntunut aivan liian suurilta. Juhlakengät ovat odottaneet kaapissa aikaa parempaa. Ja nyt tuo aika on tässä. Kengät on kaivettu käyttöön ja ne ovat oikein sopivat!
Tässä muutamia poimintoja tulevalta viikonlopulta mihin kyseiset kengän kärjet näyttävät vievän.
1. Naiset ja ilmasto –brunssi Oscarissa. Puusta pitkälle teema on avannut laajemmin näköaloja ekologisiin arvoihin seurakunnassa ja kansainvälinen ulottuvuus tuo globaalin vastuun lähemmäksi yksilöä. Myös naisten vaikuttajuutta tarkastellaan tässä upeassa englanninkielisessä aamupäivässä.
2. Torikahvion tarinoita. Taulumäen torilla tulee varmasti poikettua useamminkin viikonlopun aikana. Rakennetaanhan siellä hauskaa lasten leikkimökkikirkkoa ja ohjelmaa tulee lavalta ihan solkenaan. Mitä herkkuja ja ihanuuksia lie torimyyjillä tarjolla?
3. TASAUS 2010 – tilaisuus haastaa meidät jakamaan omastamme ja välittämään kaukaisista kavereista. Tasauksen kampanjan kanssa Puusta pitkälle teema osui kuin nenä päähän: keräysvaroilla istutetaan Senegaliin puun taimia, jotta Saharan aavikko ei valtaisi koko maata. Asiaa ja viihdettä ja mahdollisuus vaikuttaa.
4. Oscar’s family ja iloista iltaa. Jo aiemmin keväällä teimme niin sanotun tutustumiskäynnin kyseiseen ravintolaan, kun järjestettiin tapaus nimeltä ”kirkko goes kapakka”. Nyt on vuorossa molempina iltoina ohjelmaa, joista minä valitsen lauantain. Hyvä ystäväni ja entinen työtoverini, monen varkautelaisen rippikouluopettaja Sauli Paavilainen esiintyy bändinsä kanssa otsikolla ”kevyttä musiikkia ja painavaa sanaa”.
5. Lähetystyöhön siunaamisen messu. Kun talkoolaisia siunattiin pääkirkossa reilu viikko sitten, otin juhlakenkäni käyttöön. Ihmisiä oli kirkossa mukavasti ja tunnelma oli iloinen ja toiveikas. ”Tulee hyvät juhlat”-tokaisut kaikuivat korviini useilta huulilta. Sunnuntain päätösmessuun päästyämme voimme iloita ja kiittää, huokaista ja hengähtää. Samalla, kun lähetämme uusia lähetystyöntekijöitä maailmalle, me varkautelaiset luovutamme juhlaplaketin seuraavaan kaupunkiin. Porissa pidetään valtakunnalliset lähetysjuhlat 2011.
Puusta pitkälle lähetysjuhlien pääsihteerinä minä kutsun sinut mukaan näihin ja moniin muihin tilaisuuksiin viikonlopun aikana. Etsi sinulle sopivimmat kengät jalkaan ja katso minne ne sinua vievät! -Ehkäpä seuraamaan ”Kengät”-nimistä näytelmää lukiolle!
Tämä tapahtuma on sinun ja se on ainutkertainen
– ota siitä irti kaikki se hyvä, jota tähän kesään tarvitset!