Uutiset

2.9.2011

”Pää pyörällä” Haminassa 2012

Seuraavat Valtakunnalliset Lähetysjuhlat pidetään historiallisessa ympyräkaupungissa, Haminassa, 8.-10.6.2012 Juhlien pääareena on Bastioni, Haminan historiallinen vallitus, jonka ylle levitetään kesäisin Euroopan suurin telttakatos. Haminan juhlien tunnus on Pää pyörällä? liittyen vanhaan sanontaan ”Pää pyörällä kuin Haminan kaupunki.” Ulkopaikkakuntalainen saattaa pyöriä epätietoisena...

12.6.2011

Valtakunnalliset Lähetysjuhlat päättyivät 21 uuden lähetystyöntekijän siunaamiseen

Suomen Lähetysseuran ja Porin seurakuntayhtymän järjestämät Valtakunnalliset Lähetysjuhlat päättyivät muutenkin kuin sään puolesta lämpimiin tunnelmiin sunnuntaina iltapäivällä. Kolmepäiväisten juhlien päätöstilaisuus oli näyttävä Jumalan perheväen juhlamessu, jossa lähetettiin matkaan 21 uutta lähetystyöntekijää sekä luovutettiin viestikapula ensi vuoden juhlapaikkakunnalle Haminalle....

12.6.2011

Riikalle ja Pasille lähetystyö on ollut yhteinen kiinnostuksen kohde alusta asti

”Olen kotonani siellä, missä kulloinkin asun. Siirrän vain tavarani ja tärkeät ihmiseni”, arvioi ulvilalainen perheenäiti Riikka Vuoristo-Virta. Riikka ja hänen miehensä Pasi Virta siunattiin lähetystyöhön Porin juhlilla. Edessä häämöttää Nepal. Haastattelupäivänä muutama kuukausi ennen Lähetysjuhlia Riikan ja Pasin koti kylpee kevättalven kirkkaassa valossa ja henkii levollista tunnelmaa....

12.6.2011

Raamattua ja rullalautailua

Kahdeksan äksönpajaa tarjosivat nuorille tekemistä lauantaina. Aamupäivällä monet olivat täynnä, ja osallistujia riitti jokaiseen vielä iltapäivälläkin. Tunnin mittaisissa pajoissa oli vaikuttavan laaja ohjelmatarjonta: niissä tanssittiin, jammailtiin psalmien tahdissa, soitettiin rumpuja, pelattiin jalkapalloa, vedeltiin lämäreitä, skeitattiin, työstettiin puuta ja kyseltiin Raamatusta....

12.6.2011

Aikuinenkin voi lähteä vapaaehtoistyöhön ulkomaille

”Vaikka yhteiskunnan raamit vaihtelevat, tieto on universaalia”, kuvailee Markus Hemmilä kokemuksestaan vapaaehtoistyöntekijänä Nepalissa.  Sosiaali- ja terveysalan johtajan taidot soveltuivat hyvin Nepaliinkin. Ulkomaantyöhön lähdön pohjana oli Lähde liikkeelle –koulutus, jollaisia  Lähetysseura järjestää  lähetystyöstä kiinnostuneille aikuisille. Kolmen kuukauden vapaaehtoistyön kautta...

12.6.2011

Tietokoneet auttavat nykyajan raamatunkäännöstyössä

Enää ei raamatunkääntäjien tarvitse plarata eri Raamattuja ja sanakirjoja työtä tehdessään. Paratext-ohjelma tuo tietokoneelle alkuperäisen tekstin lisäksi raamatunjakeen monilla eri kielillä. Näin kääntäminen helpottuu ja nopeutuu. Kääntäjien ei tarvitse myöskään istua koko aikaa saman pöydän ääressä, vaan yhteistyötä voidaan tehdä skypen kautta vaikka maasta toiseen. Tästä Marko Hanslian...

11.6.2011

Lähetysjuhlilla puhuttiin myös köyhyyden vähentämisestä

Lauantai-iltana Porin Karhuhallissa tutkailtiin Köyhyyden kovia kasvoja. Tapahtumassa nostettiin esiin maailman köyhyyden syitä ja ilmentymiä ja puhuttiin toimivista ratkaisumalleista köyhyyden poistamiseksi. Ulkomaisina puhujavieraina tilaisuudessa olivat nepalilainen juristi Bishnu Gurung, tansanialainen piispa Steven Munga ja bolivialainen pastori Bertha Uturunco. Jokainen esitti oman...

11.6.2011

"Hauskinta on olla täällä"

Lähetysjuhlien vesiteema näkyi monimuotoisesti suuressa tyttöjen ja poikien teltassa. Lapset kiersivät toimintapisteitä, joissa he pääsivät muun muassa rakentamaan omaa venettä, uittamaan pikku aluksia ja seuraamaan pienoisnäytelmää suomalaisen ja etiopialaisen vedenkäytön eroista. Postitoimistossa piirrettiin ja kirjoitettiin kirjeitä lähetystyöntekijöille. Tamperelainen Siiri, 7 v. kertoi...

11.6.2011

Nuoret aikuiset: Kristuksesta ei saa tehdä tylsää

TV:stä ja iltapäivälehdistä tutun Janne Katajan tähdittämä UskonPuhdistus -talkshow sai rippikoulunuoret kaikkoamaan, mutta houkutteli paikalle satakunta nuorta ja vähemmänkin nuorta aikuista. Yleisössä oli juuri sitä vaikeasti tavoitettavaa joukkoa, jonka rippileiristä on kulunut vähintään vuosikymmen, mutta joka kokee suureen osaan seurakunnan tapahtumista olevansa liian nuoria....

11.6.2011

Huoli lähetystyön taloudesta puhutti Lähetysseuran vuosikokousta Porissa

Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen vetosi voimakkaasti seurakuntien edustajiin, että nämä eivät leikkaisi tukeaan Lähetysseuralle kirkon talouden supistuspaineissa.  Hän esitti vetoomuksen esitellessään järjestön tulevan toiminnan ja talouden suuntaviivoja Lähetysseuran vuosikokouksessa Porissa 11.6. Rissanen muistutti, että Lähetysseura toimii eri puolilla maailmaa kaikkein...