"Taloudellisten etujen tulisi palvella eikä hallita ihmisiä", muistutti pastori Juan Gattinoni (oik). Tulkkina toimi TT Tapio Leskinen. Kuva: Paula Laajalahti
Kalle Korhonen toimi vuosina 1921-25 Tsinglan poikakoulun rehtorina Kiinassa. Kuva: Atelier Iris
Lääninrovasti Efraim Angula vieraili usein myös Suomessa. Kuva: Frans V. Hirvonen
Suomen Liikemiesten Lähetysliitto perustettiin 90 vuotta sitten. Järjestö piti juhlavuoden kunniaksi seminaarin lähetysjuhlilla, teemana oli ”Globaali vastuu on yhteinen asia”.
Kansanedustaja Kari Kärkkäinen totesi puheessaan, että kansalaisjärjestöjen osuus kehitysyhteistyössä on merkittävä. Suomessa kehitysyhteistyöstä tiedottaminen ja globaaliin vastuuseen kasvattaminen ovat tärkeitä.
”Maa järisee edelleen”, aloitti puheenvuoronsa kansanedustaja Kari Rajamäki. Hän muistutti kuulijoita siitä, että finanssikriisi ei ole vielä ohi, vaan köyhyys lisääntyy maailmassa. Siksi Rajamäen mukaan on tärkeää ehkäistä etukäteen sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien syntyä.
Latinalaisen Amerikan kirkkojen neuvoston aluekoordinaattori pastori Juan Gattinoni saapui juhlille Liikemiesten Lähetysliiton ja Lähetysseuran yhteisenä vieraana.
Gattinoni antoi seikkaperäisen kuvauksen ongelmista, joita Metsä-Botnian Uruguayhin rakentama sellutehdas on aiheuttanut. Tehdas sijaitsee Urugyayn ja Argentiinan rajajoella. Tehtaan toimintaa ovat vastustaneet paikalliset kansalaisjärjestöt, ja se on aiheuttanut myös poliittisen ongelman maiden välille.
”En tiedä, miten tästä päästään eteenpäin”, pastori Gattinoni tunnusti. Hän vetosi kirkkoon, jotta tämä voisi toimia keskustelun avaajana tehtaan lähellä asuvien asukkaiden ja Metsä-Botnian välillä.
Gattinoni kertoi, miten alueen intiaaneilla on tapana pyytää metsältä lupa, kun he lähtevät metsästämään ja joelta, kun he menevät kalaan.
”Tämä on ikivanhaa viisautta, jota meidän on kuunneltava. Osapuolten välille on saatava keskusteluyhteys, koska toisenlainen maailma on mahdollinen.”
Lähetysyhteistyötä 90 vuotta
Liikemiesten Lähetysliitto perustettiin 6.5.1920. Ensin sen nimi oli Lounais-Suomen Liikemiesten Lähetysliitto, sillä toiminta alkoi Turusta ja Lounais-Suomesta. Alueella vaikuttanut lähetysharrastus ja Frans Hannulan toiminta nivoutuivat tuolloin läheisesti yhteen.
Parissa vuodessa toiminta laajeni koko Suomeen, ja nimi muutettiin Suomen Liikemiesten Lähetysliitoksi.
Alusta asti Liikemiesten Lähetysliitto on toiminut Suomen Lähetysseuran yhteisöjäsenenä. Alkuvuosina se tuki Kalle Korhosta, joka toimi Lähetysseuran työntekijänä Kiinassa. Martta ja Nestori Väänänen työskentelivät Ambomaalla nykyisen Namibian pohjoisosassa. Nestori Väänänen toimi Oniipan pappisseminaarin johtajana. Seminaarin toimintaa Liikemiesten Lähetysliitto tukikin vuoteen 1950 saakka.
Efraim Angula liiton nimikkolähetiksi
Liikemiesten Lähetysliitto teki uraauurtavaa toimintaa, kun se jo vuonna 1968 alkoi tukea Ambo-Kavangon Ondangwan lääninrovasti Efraim Angulan työtä.
Koska toimeentulo Ambomaalla oli vaikeaa, lähes 40 000 miestä oli lähtenyt etsimään työmahdollisuuksia etelämpää, jopa Etelä-Afrikasta saakka. Miehet joutuivat asumaan erossa perheistään, mikä aiheutti monenlaisia ongelmia. Rovasti Efraim Angula matkusti tapaamassa näitä miehiä. Kirkon varat eivät kuitenkaan riittäneet tämän toiminnan ylläpitämiseen. Siksi Suomen Liikemiesten Lähetysliitto alkoi tukea Angulan toimintaa, ja sai näin paikallisen ”nimikkolähetin”.
Yhteydet Ambo-Kavangon – nykyisen Namibian evankelisluterilaisen kirkon - kanssa olivat muutenkin tiiviit. Liitto tuki myös ylilääkäri Reijo Ojutkankaan vetämää päihdetyön projektia 1980-luvun lopussa.
Pitkäjänteistä tukea kumppanien omaehtoisuuden hyväksi
Viime vuosina Liikemiesten Lähetysliitto on panostanut Lähetysseuran yhteistyökumppanien omaehtoisuuden kehittämiseen. Siinä kehitetään kumppanien hallintoa ja paikallista johtajuutta sekä vahvistetaan taloudellista itsenäisyyttä.
Liikemiesten Lähetysliitto on tukenut samoja hankkeita monien vuosien ajan, koska se pyrkii pitkäjänteiseen avustamiseen. Sen uusia nimikkolähettejä ovat Timo ja Jonna Räsänen, jotka toimivat Lähetysseuran työssä Kambodzhassa.
Paula Laajalahti/ 13.6.2010