Jakaranda tahtoo levittää esiintymisellään musiikin iloa.Kuva: Elina Fanta
Juhlateltassa tunnelma oli korkealla.Yleisö innostui tanssimaan Jakarandan tahtiin. Kuva: Elina Fanta
Suomen Lähetysseuran kuoro Jakaranda sai juhlateltan pullistelemaan ihmisiä ja tunnelmaa, kun kuoro juhlisti 25-vuotista taivaltaan konsertilla. Musiikkiryhmän aurinkoinen esiintyminen sai ajoittain Varkauden sateisen taivaankin kirkastumaan.
Jakaranda viihdytti viisituhatpäistä Lähetysjuhla-kansaa tuomalla musiikkiterveisiä eteläisestä Afrikasta. Konsertissa tunnelmoitiin sekä vanhojen että uudempien laulujen sävelin. Mukana oli myös materiaalia vuonna 1985, Helsingin Temppeliaukion kirkossa pidetyn ensimmäisen konsertin ohjelmistosta.
Kuoron esityksestä ei väriä, iloa tai tunnelmaa puuttunut. Kuoron värikkäiden asusteiden lisäksi esitystä elävöitti tanssi. Konsertin lämmin tunnelma sai yleisön taputtamaan ja tanssimaan musiikin tahdissa.
Pekka Simojoen vuonna 1985 perustama Jakaranda on Suomen Lähetysseuran yhteydessä toimiva musiikkiryhmä. Kuoron ohjelmisto koostuu eteläisen Afrikan musiikista ja afrikkalaisvaikutteisesta kotimaisesta musiikista. Kuoroa on vuodesta 1990 johtanut Pekka Nyman, joka rytmitteli konsertin ajan rummuissa.
Varkauden Lähetysjuhlilla pidetty juhlakonsertti esitettiin suorana lähetyksenä Radio Deissä, Lähetysjuhlien radioinnin yhteydessä.