6.6.2009 - Lähetyskuulumiset ja monipuolinen musiikki kiinnostavat

Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Lähetyskuulumiset ja monipuolinen musiikki kiinnostavat
Pirjo Virtaselle, Marjatta Pasaselle, Reino Pasaselle ja Heikki Virtaselle Lähetysjuhlista on muodostunut sekä perinne että ystävien kohtauspaikka.
Leena Kiiskinen (oik.) kauppasi Jussi, Riikka ja Pyry Kettuselle Harjun seurakunnan ryijyarpoja. Arpajaisten tuotto menee aids-orpokodin hyväksi Etiopian Dessiessä.

– Hienosti järjestetty, kaikki on toiminut odotusten mukaan, kiittelee Porista Valtakunnallisille Lähetysjuhlille saapunut Raimo Aalto.
Kristuksen osoittama rakkaus lähimmäisiinsä tulee Aallon mukaan näkyviin juuri Lähetysjuhlilla. Tapahtuman annissa häntä kiinnostavat erityisesti uutiset lähetyskentiltä.
– Täällä näemme, että olemme kaikki saman Isän lapsia, väriin katsomatta.
Turusta Ratinaan saapuneet Pirjo ja Heikki Virtanen sekä tamperelaiset Marjatta ja Reino Pasanen odottivat etukäteen etenkin lähettien siunaamista. Samalla he miettivät, miten etelän maista saapuneet tarkenevat muutaman asteen lämmössä.
Virtaset aikoivat viettää juhlissa lauantain. Lähetysjuhlista on tullut ystävien kohtaamispaikka:
– Juuri tapasimme sattumalta tuttavia, joiden emme tienneet täällä olevankaan, Marjatta Pasanen iloitsee.
– Kansojen vaihtopöytä -esitys oli näyttävä. Muutenkin näkee, että tilaisuuden eteen on tehty työtä ja nähty vaivaa. Juhlat ovat mielestäni erilaiset kuin mitä aiemmin olen kokenut: ohjelmaa on lähdetty ajattelemaan monipuolisesti.
Pirjo Virtaselle musiikki merkitsee paljon.
– Lähetysjuhlilla on monipuolisesti sellaista musiikkia, jota ei kuule muualla. Etenkin afrikkalainen musiikki koskettaa, se tulee syvältä.
– Ehkä afrikkalaiset ovat oivaltaneet kristillisen ilon toisella tavalla kuin me jäykät länsimaalaiset, Marjatta Pasanen lisää hymyillen.
Haaveissa on vielä Suomen Lähetysseuran 150-vuotisjhlakonsertti Tampere-talossa – jos vain lippuja löytyy.

Lasten ehdoilla

Kaksivuotias Pyry Kettunen Jämsästä pyytää huomiota. Hän on matkannut Lähetysjuhlille vanhempiensa Riikka ja Jussi Kettusen kera.
Vaikka paikalla ollaan vain lauantai, tarkoitus on viettää aikaa sekä Ratinassa että lähetyspöytien ääressä Keskustorilla. Tiukkaa aikataulua päivälleen perhe ei kuitenkaan ole juniorin takia tehnyt.
Lähetysjuhlista on muodostunut Kettusille jo perinne.
– Olimme ensimmäisen kerran mukana vuonna 2004 Riikan työn takia, ja sen jälkeen olemme olleet joka kerta paikalla, lasten ehdoilla, Jussi Kettunen sanoo.
Myös Kettusia juhlien musiikki kiehtoo.
– Minusta mielenkiintoisia ovat aina ne kohdat, joissa lähetit kertovat kuvauksia maista ja kokemistaan tilanteista, Jussi Kettunen miettii.
Perille Ratinaan löytäminen kesti hyvän aikaa. Juhlien opasteita oli Riikka Kettusen mukaan huonosti näkyvillä. Ellei tunne kaupunkia, on vaikea tietää, mistä kääntyä.
– Toisaalta on hyvä, että juhla on keskellä kaupunkia. Kylmä sää voi olla syynä siihen, etteivät kaikki kauempana asuvat lähdekään liikkeelle, hän lisää.

Kuvat ja teksti: Asta Kettunen