Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun ensimmäiset Suomen Lähetysseuran työntekijät saapuivat Pakistanin Luoteiseen rajamaakuntaan. Lähetysseuran 50-vuotisesta Pakistanin-työstä kertovat Varkauden Lähetysjuhlille lukion tiloihin pystytettävä näyttely ”Te olette meikäläisiä” ja näyttelyn yhteydessä pyörivä video. Pakistanista tulee juhlille myös vieras, Peshawarin hiippakunnan piispa Humphrey Peters.

Luoteinen rajamaakunta luterilaisille

Islamilaisen Pakistanin kristityt uskovat, että jo apostoli Tuomas toi kristinuskon Intian niemimaalle. Roomalaiskatolilaiset lähetystyöntekijät saapuivat maahan 1500-luvulla ja protestantit, Pohjois-Amerikan presbyteeriläiset kolme ja puolisataa vuotta myöhemmin.

Lähetysjärjestöt jakoivat Intian keskenään niin, etteivät tekisi päällekkäistä työtä. Luterilaiset saivat brittiläisen Intian Luoteisen rajamaakunnan, josta Pakistanin synnyttyä vuonna 1947 tuli Pakistanin Luoteinen rajamaakunta.

Alueen pataaniheimoja ei Englannin siirtomaa-armeija kyennyt kukistamaan – puhumattakaan Afganistanista. Rajaseudun heimot saivat itsehallinnon, josta ne yhä pitävät kiinni.

Tuntematon tunnetuksi

Kun Lähetysseura 100-vuotisjuhlansa yhteydessä 1959 teki päätöksen islamtyön alkamisesta Pakistanissa, maasta ei tiedetty paljon muuta kuin nimi. Suomalaisen muslimityön isänä voi pitää kansakoulunopettaja Paavo Norkkoa, joka seminaarilaisena kierteli muslimimaissa.

Pakistanissa Lähetysseuran työ alkoi 1960 luterilaisen kirkon yhteydessä. Nyt yhteistyö tapahtuu Pakistanin kirkon kanssa. Se on yhdistynyt kirkko, jonka perustivat vuonna 1970 anglikaanit, metodistit, luterilaiset ja Skotlannin presbyteeriläiset. Lähetysseuran yhteistyökumppani on Luoteisen rajamaakunnan alueella toimiva Peshawarin hiippakunta.

Pillereitä, luoteja ja katu-uskottavuutta

Pakistan painiskelee poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten sekä väestöryhmien välisten ongelmien kanssa. Afganistanin sota ja terrorismi ovat ajaneet maan sekasortoon. Velkojen hoito ja armeijan ylläpito vievät noin 60 prosenttia budjetista.
”Hoidamme ihmisten terveyttä antamalla heille pillerien sijasta luoteja”, sanoo Peshawarin hiippakunnan emerituspiispa Mano Rumalshah videodokumentissa, jota esitetään Varkauden lähetysjuhlien ”Te olette meikäläisiä”- näyttelyn tilassa Varkauden lukiossa.

Suurlähettiläs Kimmo Pulkkinen ulkoasiainministeriöstä toteaa, että islamilaiset liikkeet eivät ole onnistuneet organisoitumaan poliittiseksi voimaksi niin, että se näkyisi vaalituloksissa. Mutta niillä on ”street power”, ne ovat voimakkaita kaduilla. Köyhä kansa tukee talibaneja ja radikaaleja. Siinä on Pakistanin koulutetulle, länsimaisesti orientoituneelle väestölle miettimisen paikka. Hallitus yrittää taiteilla Amerikan ja oman kansansa välillä.

Koskettamattomat

Islamilaisen yhteiskunnan keskellä elää kristitty vähemmistö, joista suuri osa on 1800-luvun lopulla kristinuskoon kääntyneiden kastittomien hindujen, koskettamattomien, jälkeläisiä. Noin puolet on protestantteja ja puolet katolilaisia.

Ahdingossa eläville Pakistanin kristityille usko on äärettömän tärkeä, sanoo piispa Rumalshah. Se ei ole ihmisen oma valinta, se on saatu äidin maidossa. ”Minä voin päättää vain siitä, mikä on suhteeni Jumalaani”, hän sanoo. ”Jos sitä ei ihmisessä kunnioiteta, niin mikä sitten on kunnioittamisen arvoista?

”Antakaa kansalleni toimeentulo”

Suomen Lähetysseura panostaa koulutukseen, kristilliseen kasvatukseen ja terveydenhuoltoon Peshawarin hiippakunnan yhteyksissä. Kristillisiä laitoksia ovat Tankin ja Bannun sairaalat sekä monet koulut ja klinikat. Dar ul Hikmat kouluttaa Lahoressa opettajia kirkkojen kouluille.

Piispa Mano Rumalshah tiivistää suurimman ongelman näin: ”Give my people livelyhood” – antakaa kansalleni toimeentulo. Rajamaakunnan varattomat koululaiset kaipaavat kipeästi suomalaisia kummeja. Suomen Lähetysseuran kummiohjelma hoitaa avun perille.

Kristillinen kasvatus luo itsetunnon

Sekä taloudellis-sosiaaliset että uskonnolliset tekijät ovat vaikeuttaneet kristittyjen lasten koulunkäyntiä. Lasten heikko itsetunto tuhoaa usein jo varhaisessa vaiheessa menestymisen mahdollisuuden.

Kirkon koulutyö on elävä esimerkki siitä, miten vähemmistön oikeus omaan uskontoonsa ja koulutusmahdollisuuksiinsa on kantanut ihmisiä kohti yhteiskunnallista tasa-arvoa. Entiset lähetyskoulut ovat nyt kirkon hallinnon alaisia. Peshawarin hiippakunnan kanssa on rakennettu kouluja, jotka ovat innostaneet vanhempia lähettämään lapsensa opintielle.

Uskonnonopetusta varten on luotu opintomateriaali, joka lähtee paikallisen kulttuurin pohjalta. Samaa materiaalia on käytetty myös eri puolilla Pakistania muissakin kirkkokunnissa.

Mitä Jumala meiltä haluaa?

Emerituspiispa Mano Rumalshahin mielestä kirkolla on yhä mahdollisuus tehdä työtä Pakistanissa. Hän sanoo: ”Me olemme osa tätä maata ja kansaa. Yhteistyömme Lähetysseuran kanssa on sitä, mitä Jumala meiltä täällä haluaa.”
Jos sairaalat, koulut ja klinikat suljetaan, ei ole juuri mitään paikkaa, missä kristityt voisivat olla kanssakäymisissä valtaväestön kanssa.

”Uskon, että voimme tuoda toivoa ja sovinnon särkyneeseen maailmaan diakoniatyön, terveydenhoidon, kehitystyön ja koulutuksen kautta - ihmisille, jotka halveksivat meitä, jotka ehkä pitävät meitä vihollisinaan. Toivon, että Lähetysseura on mukana työssä, kun jatkamme tätä elämämme matkaa”.

Mutta kuka sanoikaan: ”Te olette meikäläisiä?”

Se selviää, kun pistäydytte Lähetysjuhlilla Varkaudessa ja katsotte samannimisen näyttelyn Varkauden lukiossa ja siellä esitettävän dokumenttielokuvan.

Suomen Lähetysseuran työ Pakistanissa

Jouko Marttinen