Raija Uusitalo liittyi Lähetysjuhlilla Lähetysseuran verkostoon ja sai verkostokoordinaattori Tanja Hirvilammilta tunnushuivin. Kuva Marjatta Kosonen
Miesten puutyöpiiri, lasten kuoro, lähetyspiiri – siinä silmukoita lähetystyön hyväksi toimivaan verkostoon. Kuva Pirre Saario.
Kummeja ja tasaajia. Eri tehtävissä toimivat vapaaehtoiset marssivat sisään juhlatelttaan vapaaehtoistyön juhlaan. Kuva Pirre Saario
Lähetysjuhlilla vietettiin lauantaina Suurta vapaaehtoistyön juhlaa, jossa oli mukana erilaisia vapaaehtoisten joukkoja ystävärengaslahjoittajista kummeihin ja käsityöpiiriläisistä verkostolaisiin, muun muassa kummina toimiva varkautelaisten miesten lenkkisaunapiiri. Juhla oli samalla eräänlainen Lähetysseuran verkoston lanseeraamistilaisuus.
Ihmiseltä ihmiselle – pieniä tekoja, suuria vaikutuksia
Lähetysseuran toiminnassa on kautta aikain ollut mukana paljon vapaaehtoisia erilaisissa tehtävissä. Nyt Lähetysseura on kokoamassa näitä jo mukana olevia sekä uusia ihmisiä Lähetysseuran verkostoon, jonka avulla halutaan vahvistaa vapaaehtoistoimintaa sekä kotimaassa että ulkomailla ja luoda yhteydenpito kanava eri tehtävissä ja eri puolilla maata toimivien vapaaehtoisten välille.
”Jokaisella tukijalla ja vapaaehtoisella on halu auttaa. Me tarvitsemme lähtijöitä ja lähettäjiä”, sanoo verkostokoordinaattori
Tanja Hirvilammi.
”Tavoitteena on 15 000 ihmisen verkosto, joka toimii aktiivisesti valtakunnallisesti ja paikallisesti. Valtakunnalliset verkostotapaamiset kokoavat vapaaehtoisia yhteen. Verkosto toimii myös vuorovaikutuskanavana.”
Monenlaisten lenkkien verkko
Ketään vapaaehtoista tai lahjoittajaa ei liitetä automaattisesti verkostoon vaan siihen pitää ilmoittautua itse. Hirvilammin mukaan noin 160 oli ilmoittautunut ennen lähetysjuhlia.
Verkoston tavoitteena on tehdä yhdessä työtä paremman maailman hyväksi. Jokainen voi valita itselleen sopivan tavan osallistua. Verkostossa voi olla mukana esimerkiksi säännöllisenä lahjoittajana, vapaaehtoisena erilaisissa tapahtumissa ja kampanjoissa, ideoimassa uudenlaisia toimintamuotoja, esirukoilijana, pienryhmävastaavana sekä puolestapuhujana omassa ympäristössään, vaikkapa Facebookissa.
Pitkäjänteinen työ tuo kestäviä tuloksia, mutta myös lyhyeksi aikaa voi ottaa korren kannettavaksi. Verkostossa jokainen palvelee oman mielenkiintonsa mukaan ja voi laittaa lahjansa peliin paremman maailman puolesta.
Suomen Lähetysseura ja Sini SorjonenLisätietoa:
www.mission.fi/verkosto