12.6.2010 - Latinalaisamerikkalaisten elämä kosketti Annaa

Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Latinalaisamerikkalaisten elämä kosketti Annaa
Anna Halonen on kuunnellut kiinnostuneena lähetystyöntekijöiden kertomuksia eri maista. Kuva: Paula Laajalahti
Poikakaveri, muusikko Sakari Heikkilä on myös kiinnostunut lähetystyöhön lähtemisestä. Kuva: Paula Laajalahti
Noin 50 henkilöä oli kuuntelemassa, kun Kirsi Salmela kertoi työstää Bangkokissa, Thaimaassa. Kuva: Paula Laajalahti.

Kuopiolainen Anna Halonen työskenteli vuoden au pairina New Yorkissa. Siellä oli paljon työntekijöitä myös latinalaisesta Amerikasta. Heidän elämänsä sai Annan kiinnostumaan kehitysyhteistyöstä ja espanjan kielestä.

Anna Halonen tuli lauantaina seuraamaan tilaisuutta, jossa Raila Mantere ja Annamari Tuomela kertoivat lähetystyöhön lähtemisestä. Hän on käynyt Lähetysseuran esikoulutuksen ja osallistui keväällä 2009 harjoitteluun Venezuelassa Leena Piiraisen opastamana.

 He tekivät yhdessä kotikäyntejä, ja Anna seurasi, miten Leena Piirainen opetti lapsia lukemaan ja kirjoittamaan.

”Tunsin olevani todella oikealla paikallani siellä”, Anna hymyilee.
”Tosin Venezuela tuntui huomattavasti hurjemmalle paikalle kuin Meksiko, jossa olen myös käynyt. Kerrostaloissa oli vartijat, eikä kaupungille saanut mennä yksin.”

Silti Anna menetti sydämensä ”barrioissa” - köyhissä esikaupungeissa -  asuville guajiro-alkuperäiskansan lapsille.
”Heistä henki sellainen rakkauden kaipuu, kun he kiipesivät syliin”, Anna muistelee Venezuelan-aikaansa.

Anna Halonen on sosiologian kandidaatti ja jatkaa ensi syksynä Jyväskylässä opintojaan tavoitteena kehitysyhteistyön maisterin tutkinto.

Lähetysseura edellyttää ulkomaantyöhön lähtijöiltä ammattipätevyyttä sekä kahden vuoden työkokemusta. Lähtö ei siis ole vielä ihan lähiaikojen suunnitelmissa. ”Katsotaan, missä Jumala haluaa minua käyttää”, Anna tuumaa.

Paula Laajalahti 12.6.2010