19.4.2010 - Neftalen ja Kibrom tuovat etiopialaiset rytmit Lähetysjuhlille

Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Neftalen ja Kibrom tuovat etiopialaiset rytmit ja perinnesoittimet Lähetysjuhlille
Neftalem Aseged ja Kibrom Asheber tuovat Varkauden Lähetysjuhlille musiikkiterveisiä Etiopiasta.
Neftalem (vas.) soittaa etiopialaista perinnesoitinta kraria, Kibrom masinkoa. Nämä soittimet lähtevät mukaan Suomeen.

Neftalem Aseged ja Kibrom Asheber ovat etiopialaisia muusikoita, jotka opettavat Mekane Yesus -kirkon musiikkikoulussa Addis Abebassa. Ensi kesänä he saapuvat kuukauden pituiselle vierailulle Suomeen. Neftalemin ja Kibromin musisointia voi kuulla Suomen Lähetysseuran Lähetysjuhlilla Varkaudessa 11.–13.6.

”Olemme innoissamme mahdollisuudesta lähteä Suomeen”, Neftalem ja Kibrom kertovat. ”Maa on meille ennestään täysin tuntematon. Olen aina haaveillut pääseväni joskus Venetsiaan, Kairoon ja Madagaskarille, mutta Suomi ei ole tainnut edes koskaan tulla mieleeni”, Neftalem nauraa. Kibrom on käynyt aiemmin Englannissa tapaamassa siellä asuvaa siskoaan, Neftalem ei ole aiemmin ollut Euroopassa.

Muusikot lähtevät työtoverinsa, Suomen Lähetysseuran työntekijän Markku Keski-Mäenpään vieraiksi Etelä-Pohjanmaalle. Kaikki kolme opettavat Mekane Yesus -kirkon musiikkikoulussa Addis Abebassa. Neftalem ja Kibrom ovat itse valmistuneet muutamia vuosia sitten samaisesta musiikkikoulusta. Koulussa opiskelee yli 80 opiskelijaa eri puolilta Etiopiaa. Suuri osa heistä on eri seurakuntien lähettämiä musiikkityöntekijöitä, jotka palaavat kolmen vuoden opiskelujen jälkeen seurakuntiinsa töihin.

Ohjelmassa musisointia ja lomailua


Kuukauden Suomen-vierailun aikana ohjelmassa on ainakin vierailu Lähetysjuhlilla sekä Lapuan hiippakunnan seurakunnissa, etenkin lasten ja nuorten leireillä ja tilaisuuksissa.

”Olemme iloisia siitä, että saamme ystävämme kesäkuuksi Suomeen”, Markku Keski-Mäenpää kertoo. ”Ei lähetystyötä tehdä vain yhteen suuntaan, vaan se on monensuuntaista. Oman uskon ilmaiseminen Etiopiassa on hyvin spontaania ja rohkeaa, omaa vakaumusta ei peitellä. Se on luonnollinen osa jokapäiväistä elämää ja uskosta puhutaan kesken arkipäiväisen jutustelun. Tässä meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa.”

33-vuotias Neftalem ja 26-vuotias Kibrom ovat jo alkaneet valmistella matkaansa. ”Olemme koonneet ohjelmistoa, soittimet ja puvutkin ovat jo valmiina”, muusikot kertovat. Heillä on esitettävänä sekä etiopialaista kansanmusiikkia perinteisillä soittimilla soitettuna sekä nykyaikaista, amharankielistä hengellistä musiikkia. Musisoinnin lisäksi on tarkoitus tutustua ainakin suomalaiseen luontoon, mökkielämään ja nähtävyyksiin.

Mekrez-kuoro tavoittaa nuoria


Kibromilla on Addis Abebassa oma studio, jossa hän tekee äänitteitä useiden hengellisten bändien ja kuorojen kanssa. Molemmat ovat jäseninä Mekrez-kuorossa, jonka kolmas cd-levy ilmestyi viime keväänä. ”Kuorossamme on jäseniä viidestä eri seurakunnasta, niin luterilaisesta kuin vapaista suunnistakin. Pyrimme tavoittamaan musiikillamme erityisesti nuoria.”
Loppiaisena kuoron konserttia tuli seuraamaan stadionille yli 4 000 ihmistä. Neftalem ja Kibrom aikovat tuoda yhden matkalaukullisen kuoronsa levyä mukanaan Suomeen.  Niitä saa ostaa Lähetysjuhlilla.

Molemmat ovat kasvaneet kristityissä perheissä, Kibromin perhe on katolinen. Hänen kymmenpäinen sisarussarjansa on lentänyt ympäri maailmaa: Amerikkaan, Dubaihin, Italiaan ja Englantiin. Neftalemin vanhemmat asuvat Amerikassa. Kumpikin kuitenkin kokee, että heidän paikkansa ja tehtävänsä on Etiopiassa, hengellisen musiikin saralla.

Kun Suomessa lapset aloittavat soittoharrastukset jo ennen kouluikää, Etiopiassa se ei ole kovinkaan yleistä. Myös Neftalem ja Kibrom ovat aloittaneet soittamisen vasta teini-iässä. Molempien vanhemmat veljet toivat kotiin soittimet, Neftalemin veli kitaran ja Kibromin veli kosketinsoittimet. Myös pikkuveljet alkoivat tapailla melodioita soittimista. Ohjatun soittamisen molemmat aloittivat vasta päästessään Mekane Yesus -kirkon ammattiin johtavaan musiikkikouluun. Siellä he harjoittelivat jopa 6-8 tuntia päivässä.

Kibromin instrumentti on piano, Neftalem laulaa ja soittaa saksofonia sekä kitaraa. Molemmat ovat taitavia etiopialaisten perinnesoittimien, masinkon ja krarin, taitajia. Perinnesoittimet lähtevät mukaan Suomeen. ”Ohjelmiston valmistaminen Suomea varten on ollut mielenkiintoista ja haastavaa. Yhdistämme perinteistä etiopialaista ja nykyaikaista hengellistä musiikkia, mikä on myös meille ihan uutta”, ensi kesän vieraat kertovat.

Kibromia ja Neftalemia voi tulla kuulemaan Suomen Lähetysseuran Lähetysjuhlille Varkauden torille perjantaina 11.6. sekä eri tapahtumiin lauantain aikana.

Teksti ja kuvat: Kati Keski-Mäenpää