Namibiasta tulee 16-henkinen musiikki- ja tanssiryhmä toteuttamaan Ongumbiro-messua lähetysjuhlille. Messun valmistelu on ollut luovaa, sydäntä riipaisevaa työtä.

Messun juuret ulottuvat 2000-luvun alkuvuosiin, kun Namibian evankelisluterilaisen kirkon messusävelmiä uudistettiin. Työssä mukana olleella Sakari Löytyllä väreili jo tuolloin ajatus messusta, joka voisi ilmentää kirkon ulkopuolelle jäänyttä kansanperinnettä.

Löytty on työskennellyt  Namibian evankelis-luterilaisen kirkon musiikkityössä vuodesta 1998 Suomen Lähetysseuran lähettämänä. Hän on vieraillut ahkerasti seurakunnissa eri puolilla Namibiaa, järjestänyt musiikkiseminaareja ja perehtynyt namibialaisten perinteiseen musiikkiin.
Afrikkalaisessa kansanperinteessä musiikki ja tanssi ovat aina olleet tärkeitä. Tämä näkyy messussa, jossa ryhmät kuljettavat messua eteenpäin vuoroin tanssien, laulaen ja soittaen perinteisillä soittimilla. Musiikki muodostuu uudelleen tekstitetyistä perinnesävelmistä.

Esiintymisvaatteita ommellaan

Suomeen tuleva ryhmä on koottu useista eri musiikkiryhmistä Pohjois-Namibiasta, ja esiintyjätkin puhuvat monia eri kieliä. Ryhmän jäsenistä neljä on Mutana Cultural –kuorosta Opuwosta. Sen jäsenet kuuluvat yhteen Namibian vähemmistökansoista, dhimboihin. Ryhmän johtajana on pastori Johannes Tolu. Hän osallistuu myös dhimbankieliseen raamatunkäännöstyöhön Kaoko-vuorilla.
Ryhmän jäsenet odottavat jännityksellä matkaa. Benesius Tjikangonan mukaan vierailu muistuttaa siitä, että evankeliumi on jo saavuttanut Namibian kaukaisetkin alueet. Ryhmän jäsenet iloitsevat myös siitä, että dhimbojen kulttuuriperintöä halutaan kunnioittaa.

Osa esiintyjistä on Tsandista, Uukwaludhista, ryhmästä nimeltä Tshekushwama Cultural Group. Kukaan heistä ei ole aiemmin käynyt Euroopassa, saati sitten Suomessa. Matka jännittää, mutta mieli on odottava.

Ryhmän johtaja Selma Shaningwa istuu maassa varjopuun alla ja ompelee uusia esiintymisvatteita. Ne värjätään punavärillä vanhan uukwaludhi-perinteen mukaan. Helvi Iipinge kertoo odottavansa jännityksellä lentomatkaa Suomeen. Häntä kiinnostaa, minkälaista ruokaa suomalaiset syövät. Kuullessaan, että suomalaiset rakastavat perunoita, hän räjähtää iloiseen nauruun. ”No niinhän minäkin!”

Kansanmusiikille lisää arvoa

Sakari Löytty kertoo, että messun tekemiseen on liittynyt paljon haasteita.

”Kaiken aikaa on sydämessä riipaiseva tunne siitä, että me teemme jotain sellaista, mitä ei ole ennen tehty. Tämä lisää painoa hartioille ja lisää vastuuntuntoa.

Löytyn mukaan Namibian evankelisluterilainen kirkko on pitänyt kansanmusiikkia takapajuisena. Eurooppalaisperäistä kirkkomusiikkia, virsiä ja kuorolaulua on taas arvostettu.

”Onko liian myöhäistä rakentaa siltaa kristillisen kirkkomusiikin ja namibialaisen perinnemusiikin välille? Monissa Afrikan maissa, etenkin katolisen kirkon piirissä tässä on onnistuttu.”

”Mielestäni meillä on vastuu pohtia näitä kysymyksiä ja etsiä paikalliskirkkojen kanssa yhdessä tietä eteenpäin. Miten palvella Jumalaa kokonaisena ihmisenä ja toteuttaa evankeliumin vapauttavaa sanomaa Afrikassa afrikkalaiseen tapaan?”

Sakari Löytyn kirja julkistetaan Lähetysjuhlilla

Sakari Löytyn Epongo, Kulttuurien kulkumies -kirja (Suomen Lähetysseura 2009) julkistetaan Tampereen Lähetysjuhlilla. Kirja on kokoelma tarinoita, kokemuksia ja ajatuksia hänen synnyinmaastaan Namibiasta, jonne hän palasi aikuisiässä perheineen töihin.

Epongo kertoo siitä, kuinka afrikkalaiset rytmit ja sävelet ovat alkaneet jälleen soida Namibian kirkoissa. Toisaalta vanhoja eurooppalaisia virsiä rakastetaan yhä, ja veisuu on jumalanpalveluksissa voimakasta. Kulttuurit kohtaavat Namibiassa ja Löytyn omassa elämässä myös monella muulla tavalla.

Epongo on ambokieltä, ja siinä kiteytyy Löytyn oma identiteetti.

”Koditonta maankiertäjää kutsutaan ambokielellä nimityksellä epongo. Koti meillä on kyllä aina ollut, samaan aikaan joskus useitakin. Silti samastun epongo-identiteettiin helpommin kuin lähetystyöntekijän rooliin”, Löytty kertoo kirjansa esipuheessa.

”Toisaalta molemmissa on idea sama. Kun on kerran lähtenyt tai lähetetty, on aina matkalla. Siitä tämän kirjan nimi.”

Kirjan tarinoissa risteilevät Löytyn lapsuudenmuistot 1960–70-lukujen Ambomaalta sekä 2000-luvun itsenäisen Namibian ihmiset ja tapahtumat. Työvuosiin Namibiassa on kuulunut paljon niin ilon kuin surun kyyneleitä – mutta ennen kaikkea hienojen ihmisten kohtaamista ja heiltä oppimista.  

Teksti: Lähetysseura / Ari Koivulahti / Sakari Löytty
Kuvat: Sakari Löytty