19.2.2010 - Puusta pitkälle: Varkaus valmistautuu Lähetysjuhliin

Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Puusta pitkälle

Valtakunnallisia Lähetysjuhlia vietetään ensi kesänä Varkaudessa 11.–13.6. Juhlan järjestävät yhteistyössä Suomen Lähetysseura, Varkauden seurakunta ja kaupunki. Juhlien teema on ”Puusta pitkälle”. Puuaiheinen teema on valittu tietoisesti siitäkin huolimatta, että pitkälti puunjalostusteollisuudesta elävä Varkaus elää hyvin vaikeita aikoja.

”Haluamme antaa mahdollisuuden kohtaamiselle monella tasolla sekä itsensä hoitamiselle myös huolien ja pulmien keskellä. Tarkastelemme, miten ja mihin juuremme ovat kiinnittyneet, kuinka runkomme voi ja kantavatko oksat hedelmää ryhdikkäinä vai janoisina”, sanoo juhlien pääsihteeri Tiina Taavitsainen.

”Monipuolinen ohjelma tarjoaa jokaiselle jotakin: tekemistä ja lepoa, asiaa ja virkistystä. Teema kantaa sisällään ekologisia näkökulmia, lähetysnäkyjä sekä yhteiskunnallisia haasteita. Lasten ja nuorten ohjelmissa on iloa ja tekemisen meininkiä”, Taavitsainen lupaa.

Naisvoimaa eri puolilta maailmaa

Lähetysjuhlia vietetään Kuoppakankaan kaupunginosassa. Päätilaisuudet pidetään Kisapuiston kentälle pystytettävässä teltassa. Viereisen korttelin koulukeskuksesta ja Liikuntatalosta löytyvät palvelut ja monien muiden tilaisuuksien pitopaikat. Lähetysjuhlat näkyvät myös kaupungilla, ohjelmaa on mm. Taulumäen torilla ja pääkirkossa.

Vanhan tavan mukaan perjantaina 11.6. aloitetaan avajaisilla, mitä ennen juhlahaluisimmat voivat jo osallistua missiologiseen symposiumiin ja rippikoululaiset omaan ralliinsa. Juhlat päättyvät sunnuntaina iltapäivällä lähetystyöhön siunaamisen messuun. Siihen väliin mahtuu kymmeniä eri tilaisuuksia: raamattuhetkiä, seuroja, draamaa, erilaisia jumalanpalveluksia ja tietoa lähetystyön ajankohtaisista tapahtumista. Musiikin osuus on juhlilla aina vahva ja tarjonta laajaa, Varkaus ei tee tästä poikkeusta.

Varkauden Lähetysjuhlien kansainvälisen vierasjoukon enemmistö koostuu vahvoista naisista eri puolilta maailmaa: Namibiasta, Botswanasta, Tansaniasta, Angolasta, Chilestä, Venezuelasta, Intiasta, Vietnamista, Taiwanista ja Unkarista. Juuri juhlien alla järjestetään Helsingissä kansainvälinen, ekumeeninen teologinaisten tapaaminen, johon saapuvat kymmenen Lähetysseuran kutsumaa naista osallistuvat myös Lähetysjuhliin. Lisäksi juhlille tulee mm. kaksi muusikkoa Etiopiasta.