”Oksat kantaa, antaa suunnan elämään”, laulavat Tiia Nenonen (vas.), Siiri Neuvonen, Jonna Kaarniemi ja Henna Pylkkönen.
Nuorisomuusikko Mari Leppänen opettaa lapsille lähetysjuhlien teemalaulun Haluaisin.
Lapsikuoro Pisaroita kuunnellessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Lähetysjuhlien teemalaulu soi jo kirkkaana, vaikka nuorimmilla laulajilla on ikää vasta 7 vuotta.
”Silmät saa hymyillä koko ajan, kun laulaa. Se vaikuttaa lauluääneen”, muistuttaa nuorisomuusikko Mari Leppänen.
Kolme varttia kestävissä harjoituksissa on rento ja iloinen tunnelma. Mari Leppänen osaa ammattilaisena ja kolmen pellavapäisen tytön äitinä pitää ohjakset hyvin käsissään. Alkulämmittely poistaa turhat kireydet, ja uudet laulut harjoitellaan kaikulauluina.
”Täällä on tosi hauskaa. Mä olen kuoron ainoa poika. Poikia voisi kyllä kannustaa enemmän kuorotoimintaan”, arvioi Miika Pekkarinen. Hän soittaa koulussa nokkahuilua ja tuli mukaan kuoroon viime syksynä.
Uusia sävelmiä juhlille
Lähetysjuhlien teemalaulun Haluaisin on säveltänyt ja sanoittanut pieksämäkeläinen muusikko, nuorisotyöntekijä Pekka Kosonen. Pekka Kosonen on laulaja-lauluntekijä, joka on tehnyt musiikkia jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan.
”Sävellyksellisesti hain mahdollisimman helposti omaksuttavaa sävelkulkua. Suomalainen melankolisuus värittää sävellystä, toivottavasti ei pateettisuuteen asti”, Kosonen sanoo.
Tyttöjen ja poikien oma teemalaulu on Oksat kantaa, jonka on tehnyt lähetystyöntekijä Aarne Tapanainen Leppävirralta. Seurakuntien toivotaan harjoittelevan molempia lauluja jo kevään aikana, jotta ne kajahtaisivat komeasti juhlilla.
Teksti ja kuvat: Marjatta Kosonen
Varkauden lapsikuorot Pisarat ja Tähtöset ovat mukana kaikille yhteisessä Puusta pitkälle – avajaisjumalanpalveluksessa pe 11.6. klo 18.00 ja yhteislauluhetkessä Siemenestä puuksi la 12.6. klo 11.30.