Uutiset

25.5.2011
Onnen vuori on Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen uusi musikaali kutsumuksesta, itsenäinen jatko-osa 25 vuotta sitten ilmestyneelle Liekit-musikaalille. Maailma on muuttunut, mutta ”kutsumuksen liekki on sama”, todetaan musikaalin esittelytekstissä. Samaa voisi sanoa Kaskisesta ja Simojoesta: vuodet ovat kuluneet, mutta halu levittää ilosanomaa musiikin ja koskettavien sanoitusten kautta on...

23.5.2011
Suomen suurinta kirkon kansainvälisen toiminnan vuosittaista tapahtumaa, Valtakunnallisia Lähetysjuhlia, vietetään kesäkuun 10.–12. Porissa, jonne odotetaan noin 15 000 lähetys- ja kehitysyhteistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostunutta juhlavierasta eri puolilta Suomea. Juhlan järjestävät yhteistyössä Suomen Lähetysseura ja Porin ev.lut. seurakuntayhtymä. Teemana arjen ja pyhän...

18.5.2011
Porilaisin voimin toteutettava Gospelpassio Ristinkantaja on yli sadan esiintyjän suurteos, joka esitetään Porin Lähetysjuhlilla perjantai-iltana klo 20.30. Vuonna 2006 ensiesityksensä saanutta gospelpassiota on esitetty myös ulkomailla ja televisiossa. Teoksen esittäminen myös viittomakielellä on saanut osakseen erityistä huomiota. Gospelpassio katselee maailmanhistorian mullistaneita...

16.5.2011
Lähetystyöntekijöillä on sama kutsu, mutta työ ja elinpiiri vaihtelevat. Keski-Porin seurakuntanuoret, Sinikka Hännikkälä muiden mukana, puuhasivat 1980-luvulla traktoreita Tansaniaan Makumiran maatilalle. Sinikalle asia oli erityisen läheinen, sillä hänen kumminsa Ilpo ja Marita Mäkinen olivat siellä Suomen Lähetysseuran töissä. Samoista traktoreista kantoivat huolta hiukan myöhemmin Anne ja...

10.5.2011
Sairaanhoitaja Marja Rautio keräsi jo pienenä tyttökerholaisena rahaa ”ambopankkiin”. Nyt hän on mukana Porissa pidettävien Lähetysjuhlien valmisteluissa ensiaputoimikunnan puheenjohtajana ja päätoimikunnan jäsenenä. Porin kaupunginsairaalassa osastonhoitajana työskentelevä Marja Rautio opiskeli sairaanhoitajaksi Punaisen Ristin sairaanhoitajakoulussa Tukholmassa. ”Opiskelussa paneuduttiin...

14.4.2011
Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen uutuusmusikaali Onnen vuori esitetään Porin Lähetysjuhlilla lauantaina 11.6. klo 18 (Käppärän koulu). Ryhmät voivat varata/ostaa musikaaliin lippuja etukäteen 25.5. mennessä (väh. 10 hlö/varaus, laskutetaan etukäteen). Tilaukset voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen tai puhelimitse 041 540 5308. Lippuja saa myös juhlien aikana...
30.3.2011
Porin Lähetysjuhlien rippikoulurallissa on vielä vapaita aikoja perjantaille 10.6. ja lauantaille 11.6. Rippikoulurallissa on mahdollisuus tutustua arkeen ja pyhään sellaisena kuin se näyttäytyy eri kulttuureissa elävien nuorten elämässä lähetystyön näkökulmasta katsottuna. Lue lisää

24.2.2011
Lähetysjuhlia vietetään ensi kesänä Porissa 10.–12.6. Juhlien tunnus on ä ja lähes samanniminen on myös Lähetysjuhlien tunnuslaulu. ”Arki ja Pyhä” on tutun parivaljakon, Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen, tuotantoa. Se on myös yksi heidän uuden Onnen vuori -musikaalinsa lauluista. ”Laulun takana on ajatus kristittyjen tehtävästä tuoda Jumalan todellisuus ihmisten arkeen. Se on myös...
14.2.2011
Majatalo-illoissa on Porissa viihdytty jo 22.tammikuuta Teljän kirkolla jossa oli mukana mm. Jussi ja Marja Hankela. Länsi-Porin kirkolla oltiin koolla 12.helmikuuta Liisa Purhon, Celestekuoron ja khra MIka Kyytisen seurassa Maaliskuun Majatalo-iltaan kutsun esittää Pihlavan seurakunta: 13.3. klo 18 Pihlavan kirkko - hengellisten laulujen karaokeilta. mm. Pihlavan laulajat - lähetyspaneelissa...

18.1.2011
Suomen suurin kirkon kansainvälisen toiminnan tapahtuma pidetään Porissa kesäkuun 10.–12. Tutustu ohjelmaan Lähetysjuhlien verkkosivuilla. Olet myös tervetullut mukaan rakentamaan juhlia talkoolaisena. Suomen Lähetysseuran ja Porin ev.lut. seurakuntien järjestämille Valtakunnallisille Lähetysjuhlille odotetaan 15 000 lähetys- ja kehitysyhteistyöstä sekä kansainvälisyydestä kiinnostunutta...