

"Jos ihminen on nälkäinen, hän kiukustuu", tietää juhlien ruokailusta vastaava Eija Kytöjoki. Nälkää torjutaan juhlilla ammattilaisten ja noin 80 talkoolaisen voimin.
Lähetysjuhlien ateriat valmistetaan Kuoppakankaan ruokapalvelun keskuskeittiössä, joka palvelee kouluaikaan tuhansia pieniä ja suurempia koululaisia. Lounas tarjoillaan juhlien aikana Kuoppakankaan koulukeskuksen ruokalassa, keittoa ja muuta pientä purtavaa saa iltaisin nettikahvilasta ja juhlakahvilasta kello yhdeksään asti.
"Pyrimme tarjoamaan suomalaista lähiruokaa. Ammattilaiset valmistavat ruuat ja talkoolaiset huolehtivat salien siisteydestä, tiskauksesta ja kahvilan myynnistä. Minun arvioni on, että ruokailuun ei tule ruuhkia."
Juhla-alueen tuntumassa myydään kahvia, makkaraa, vohveleita ja muikkujakin, jos kalaonni on alkukesästä myötäinen.
Eija Kytöjoki vastaa leipätyökseen Kaks´Ruusua -nimisestä ravintolasta, joka toimii aivan Varkauden tehtaiden kupeessa. Pihalta voi ihmetellä savuja tupruttavia piippuja ja tien yli viritettyjä putkia. Romanttisesti sisustettu ravintola toimii talossa, jonka Walter Ahlström rakennutti vuonna 1914 työläisten ruokalaksi. Selluloosatehdasta alettiin rakentaa pari vuotta myöhemmin.
Kytöjoki ahkeroi arkisin omassa ravintolassaan, lähetysjuhlien asioita hän hoitaa usein ainoana vapaapäivänään sunnuntaina. Hän iloitsee siitä, että voi olla omalla panoksellaan mukana juhlien järjestämisessä.
Talkootoimikunnan puheenjohtaja Raimo Ahokas kertoo, että talkoolaisia on ilmoittautunut noin 350. Tavoitteena on 500.
"Talkooväki haluaa tarjota vieraille viihtyisät ja hyvät olosuhteet. Täällä kaikki on lähellä ja syntyy hyvä yhteishenki", uskoo Ahokas.
"Minä olen mukana useassa hommassa, mihin nyt tarvitaan. Olen työttömänä, joten minä jouvan", kertoo kirkkovaltuutettu Pentti Lyytikkä.
Miehet ovat aiemmin ahkeroineet talkoolaisina suurissa pilkki- ja suunnistuskisoissa. Lyytikkä kertoi käyneensä maaliskuun loppuun mennessä pilkillä 84 kertaa. Kalastus, marjastus ja sienestys ovatkin hänelle elämäntapa.
Lähetysjuhlia vietetään 11.-13.6. Varkaudessa Juhlan järjestävät yhteistyössä Suomen Lähetysseura, Varkauden seurakunta ja kaupunki.
Marjatta Kosonen
Pe 11.6. klo 21 Juhlaillallinen ja ohjelmaa Kaks´Ruusua -ravintolassa, musiikki Mervi Rautainen . Illalliskortti 25 e.