Kysyjiä ja vastaajia: Olli Tynkkynen, Jukka Tyrväinen, Raimo Holopainen ja Kati Keski-Mäenpää. Kuva: Juhani Valtola
Kaupunginjohtaja Hannu Tsupari (oik) kysyi Pakistanin piispalta Humphrey Petersiltä, millaista on elämä keskellä levottomuutta ja väkivaltaa. Kuva: Joanna Lindén
Juha Antikainen juonsi ja Sini Turunen kyseli. Kuva: Juhani Valtola
Minkälainen on kiinalaisen nuoren koulupäivä? Millaiset vaatteet ovat Kiinassa muotia? Mitä kiinalaisnuoret harrastavat?
Nämä kysymykset esitti varkautelainen koululainen
Sini Turunen Lähetysjuhlien Missiomakasiinissa perjantai-iltana. Kysymyksiin vastasi Suomen Lähetysseuran Kiinan-työntekijä, englanninopettaja
Heidi Uusimäki.
Missiomakasiinin ideana oli, että varkautelaiset kysyvät lähetystyöntekijöiltä juuri niitä asioita, jotka kiinnostavat heitä. Sini Turusen lisäksi kysymyksiä esittivät kulttuurivaikuttaja
Helka Haukka, eläkkeellä oleva lähetystyöntekijä
Raimo Holopainen, kansanedustaja
Kari Kärkkäinen, kaupunginjohtaja
Hannu Tsupari, kirkkoherra
Olli Tynkkynen ja teatterinjohtaja
Jukka Tyrväinen.Työ naisten hyväksi kiinnosti
Varkautelaisia kiinnostivat muun muassa Etiopian kirkon työ naisten aseman parantamiseksi, kirkon talous, kristittyjen asema ja kirkon kasvu kommunistisessa Kiinassa, pienen luterilaisen kirkon asema Venezuelassa, arabien ja juutalaisten elämä Israelissa ja kristillisen vähemmistökirkon asema väkivallan keskellä Pakistanissa.
Vastaajina olivat Heidi Uusimäen lisäksi lähetystyöntekijät
Kati Keski-Mäenpää Etiopiasta ja
Tapani Malinen Israelista. Lisäksi kysymyksiä esitettiin Lähetysjuhlien ulkomaisille vieraille, Venezuelan evankelisluterilaisen kirkon presidentille
Guillermina Chaparrolle ja Pakistanin kirkon piispalle
Humphrey Petersille.
Suomeen lähetystyöntekijöitä?
Kysymysten ja vastausten virtaa juontajana ohjaili pastori, hiippakuntasihteeri
Juha Antikainen. Hän itse kysyi, tarvitaanko Suomessa afrikkalaisia lähetystyöntekijöitä.
”Parin viime viikon kokemusten perusteella sanon, että kyllä tarvitaan. Olemme kiertäneet kouluissa etiopialaisten musiikinopettajien
Neftalem Asegedin ja
Kibrom Asheberin kanssa, ja nuoret ovat innostuneet villisti heidän musiikistaan”, Kati Keski-Mäenpää kertoi.
Pakistanista rukousvetoomus
Yleisöä kenties eniten koskettanut puheenvuoro kuultiin Humphrey Petersiltä, joka kertoi uskon merkityksestä pakistanilaisessa kulttuurissa.
”Talibanit uhkasivat vangiksi ottamaansa kristittyä: käänny muslimiksi tai katkaisemme kaulasi. Vanki ei antanut periksi. Silloin talibanjohtaja käski alaistaan päästämään miehen vapaaksi. Tämä on uskoa, hän sanoi.”
”Tarvitsemme edelleen rukoustukeanne taistelussa väkivaltaa vastaan”, Peters vetosi suomalaiskristittyihin.
Ai niin. Heidin vastaukset Sinin kysymyksiin: Pitkä ja kurinalainen, alkaa aamujumpalla kello 6, iltapäivällä otetaan noposet. Värikkäät, varsinkin nuorilla. Chattailua nettikahviloissa (mutta Kiinassa ei ole facebookia).
Sari Lehtelä