

Veisun seurakuntatalolla toimivilla Veisun pajoilla on työstetty puuta ja kangasta lähetystyön hyväksi jo vuodesta 1995. Juuri nyt pajoilla valmistetaan myytävää kesäkuun Lähetysjuhlille, jossa Veisun pajoilla on oma myyntipiste.
Pajojen tekstiilipuolella valmistuvat laudeliinat, leivinliinat, silkkihuivit, paidat, kassit ja monet muut käsityöt. Puutyöpuolella tehty linnunpönttöjä, leikkuulautoja, ristejä ja paljon muuta. Pajalla myös korjataan ja entisöidään vanhoja huonekaluja.
Laudeliinojen valmistaminen tapahtuu monen naisen yhteistyönä. Ensin on sekoitettu värit ja valittu painettavat mallit. Sitten painetaan kuvat kankaaseen, kuivataan föönillä ja silitetään. Lopuksi reunat vielä ommellaan siisteiksi.
– Laudeliinat myyvät hirveän hyvin, kun ne ovat kevyitä kuljettaa, pajan toiminnassa alusta asti mukana ollut Kerttu Lähteinen kertoo.
Tuotteiden kaupaksi käyminen on tärkeää, sillä koko pajan perusajatuksena on tehdä työtä lähetystyön hyväksi. Mukana on vakiintunut joukko lähetyshenkisiä ihmisiä, jotka käyttävät paljon aikaansa ja taitojaan lähetystyön hyväksi. Myös uudet kasvot toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi.
Pajan yhteiset käsityöhetket ajoittuvat tiistai-iltoihin. Kankaanpainannan jälkeen on pieni hartaus, jonka yhteydessä lähetyssihteeri Tiina Sarkapalo tai pappi kertoo usein Viinikan seurakunnan nimikkolähettien kuulumisia.
Tänä keväänä valmistaudutaan Tampereen Lähetysjuhliin, jossa Veisun pajoilla on oma myyntipisteensä.
– Tarkoitus on saada sinne myyntiin paljon tuotteita, jotka ovat kevyitä kantaa ja sopivat hyvin matkamuistoiksi, Marjatta Andersin kertoo.
Tapani Kuronen, Veikko Lahtinen ja Jukka Kosola ovat ahertaneet keväällä myös linnunpönttöjen parissa.
– Pönttöjen siis pitäisi olla jo puussa, ja pajalla muiden puuhien meneillään,pöntöt kun pitäisi laittaa puuhun maaliskuussa, Kosola neuvoo.
Tekemistä kyllä riittää, ja miehet ahkeroivat puutyöpajalla usein myös päiväsaikaan. Lähetystyön hyväksi tehdään tuotteita sekä myytäväksi että tilaustyönä. Seurakunnat tilaavat säännöllisesti Veisun pajoilta yhtä ja toista saneerattavaa ja korjattavaa. Tuotot eivät ole suuren suuria, mutta jokainen sentti menee lähetystyön hyväksi. Miehet kertovat viihtyvänsä pajalla.
– Tästä saa itselleen hyvän mielen ja täällä tapaa tuttuja, Kuronen sanoo.
Samaan hengenvetoon hän kuitenkin lisää, että tärkeintä on saada varjoja lähetystyölle.
– Lähetysnäky. Se on se, mikä tänne tuo ja täällä pitää, Kuronen jatkaa.
Muut nyökyttelevät. Tämä lähetysnäky tuntuu olevan näppäriä käsiä ja puutyökiinnostustakin tärkeämpi yhdistävä tekijä. Kesän Lähetysjuhlia miehet odottavat innolla. Kuronen on siellä myymässä pajalla valmistettuja tuotteita.
– Yritetään tehdä näitä suosikkituotteita niin paljon, etteivät lopu kesken.
Myös Jukka Kosola on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, muttei vielä tiedä tehtäväänsä. Tärkeintä on saada olla mukana auttamassa hyvää asiaa.
Lotta Nuppola
Kuvat: Rami Marjamäki