Gloria Rojas Vargas on toiminut Chilen evankelisluterilaisen kirkon (The Evangelical Lutheran Church in Chile) presidenttinä vuodesta 2000. Hän on opiskellut teologiaa Argentiinassa 1972–1978 ja suorittanut tohtorin tutkinnon Yhdysvalloissa 2001–2004. Papiksi hänet vihittiin vuonna 1985 ensimmäisenä naisena kirkossaan.
Chilen evankelisluterilaisessa kirkossa on noin 3 000 jäsentä, joita palvelee 9 pastoria 10 seurakunnassa ja 5 lähetyspisteessä. Kirkolla on useita kouluja. Se on myös panostanut voimakkaasti sosiaali- ja diakoniatyöhön köyhien ja syrjäytettyjen parissa painottaen erityisesti terveyskasvatusta, lasten päivähoitoa, yhteisöjen kehittämistä, perheväkivallan ehkäisemistä sekä aids-työtä. Äskettäisen Chilen maanjäristyksen jälkeen kirkko on osallistunut myös maanjäristyksen uhrien auttamiseen.
Luterilaisuuden juuret Chilessä juontavat 1860-luvun siirtolaisvirtoihin Saksasta, mutta kirkko ”chileläistyi” ja alkoi toimia espanjan kielellä 1960-luvulla. Vuoden 1973 vallankaappauksen jälkeen kirkko toimi aktiivisesti sotilasjuntan vainoamien ihmisten puolesta, jolloin saksankieliset seurakunnat erosivat ja muodostivat oman kirkon (The Lutheran Church in Chile). Nykyisin nämä kaksi kirkkoa tekevät yhteistyötä keskenään.